Huomenta vain tännekkin. viime yö meni mietties kaikenlaista mut eniten sitä et miks mul on näin paha olla enkä uskalla antaa kenenkään auttaa...? Mul on helvetin moinen tukiverkko ympäril ihmisiä jotka oikeasti välittää mut ei oo ketään sellasta jolle uskaltaisin enää ees itkeä... turrutan pahan oloni vetämäl kännin ja haukun kaikist rakkaimmat ihmiset ilman et ne ees tajuaa miks haukun ku heidän silmissään kaikki on hyvin.... keinoja vois varmast olla muitakin saada paha olo pois... Mut mie oon aina ollu tämmöinen selviytyjä elämässäni... en oo ikinä ollu ihminen jonka ois helppo pyytää apua ajoissa... täl hetkel mul olo et koht löydän itseni osastolta heikkona... ei tääkään pieni pää kestä kaikkea vaikka kuinka haluisin.... Nytkin tekis mieli itkeä mut en anna kyyneleiden tulla koska en jaksa kysymystä: mikä nyt on? Ois helpompi vaan unohtua mut en anna itselleni lupaa romahtaa.... porskutan eteenpäin vaan ja toivon että elämä joskus helpottaisi.... Onhan minulla kaikki oikeasti hyvin tai siis elämässäni on kaikki mahdollinen.... mut  tätä taistelua käyn itseni kans... välil tekis mieli huutaa ihmisille et tajuatteks asioita.... mut ei musta ole siihen... en jaksa... en enään.....