kuusaalla olin 4vk vastentahtoisessa hoidossa.

Kuntsarille tulin.

Nyt opettelen tuntemaan itseäni ja kuka oikeasti olen.

Olen aina ennen ollut ihminen joka heittää omat ongelmat taka-alalle ja kuuntelee muita ja tukee.

Rakastamaan itseäni nyt  selvänä.

Kuuntelen ohi ajavia autoja viereisellä moottoritiellä.

Mietin lastamme ja tulevaisuuttani.

Mietin menneitä ja ongelmiani.

Juoksin päin alkoholia unohtaen pahan oloni.

Tuhosin kaiken mikä minulla oli, enkä silti tiedä miksi niin tein?

Oliko siihen jokin syy, vai kehitinkö syyn itse pienessä mielessäni aivan itse?

Oli täydellinen elämä ennen alkoholia.

Oli rakastava mies lähellä, joka kuunteli ja tuki, mutta jonka itse työnsin toisen naisen syliin välinpitämättömänä, vaikka edelleen tämä mies seisoo rinnallani ystävänä eikä juokse pakoon vieläkään vaikka tietää kaiken minusta.

On lapsi joka  tarvitsi äitiään, mutta nykyään asuu muualla, koska äiti rakasti lastaan enemmän kuin itseään haluten tarjota tälle täydellisen elämän muualla kuin ihmisen luona joka silloin ei pystynyt edes huolehtimaan itsestään..

On perhe joka tarvitsee selvää jäsentään, eikä alkoholi ongelmaista naista joka tuhoaa kaiken ympäriltään.

Pystynkö tähän todella?

Haluanko todella elää elämäni selvänä ja onnellisena?

Olenko valmis ryhdistäytymään?

Olenko valmis ottamaan vastuun ja olemaan se aikuinen joka kohtaa ongelmat ilman alkoholia?

Olenko valmis myöntämään että minäkin olen ihminen joka tarvitsee apua enkä yhtään niin vahva mitä annan ymmärtää ulospäin?

7vk tulee tänään 04.05.2015 täyteen selvää elämää!!!