Pääsin linnasta, meni parin kaverin kaa "hiukan" kovaa ja tuhosin luottamuksen rippeeni ihmiseen jota luulin rakastavani... Työnsin ihmisen kauemmas ja nyt kun yritän korjata tilannetta ihminen kammoksuu seuraani... Kaverit kelpaavat hänelle mieluummin kuin koti-ilta minun kanssani... Pusujakin hän tahtoo ja haluaa nukkua humalansa pois kainalossani mutta silti tilanne on  eri... Nyt kun suunnittelen jatkavani elämää ihminen hokee ettei ne ongelmat sillä katoa että pois menen, vaikka ainoa ongelma minulla on tällä hetkellä rakkauteni häneen...! Hän ei tunnu tajuavan sitä että lopetin päihteet jne vain sen takia että saisin hänet takaisin.. Rakkauteni häneen on ihan uskomatonta... Hänen kaverinsa hokee ettei hän katsele muita baarissa ja vain haluaa minut mutta pelkää kai että satutan... Tietäisinpä keinon todistaa hänelle ettei asia ole näin... Linna opettaa kylmintäkin sydäntä kaipaamaan ja rakastamaan... Niin se teki minullekin ja minä tajusin etten halua häntä menettää... Tulin takaisin hänen pyynnöstään ja kuulin hänen panneen humalassa kimppana jotain toista vaikka puhelimessa hän väitti ettei ole koskenut keneenkään ja odottaa minua... Luuleekohan hän että minua tämä asia ei jäisi kaivamaan koska rakastan häntä...? Minä en halua riidellä tai muistella vanhoja mutta en myöskään osaa unohtaa jos en saa puhua suutani puhtaaksi koska rakastan häntä liikaa...? Olemme aikuisia ja luulisi että hänkin ymmärtää kun minut tuntee ja on ainoa joka pääsi lähelle... Olen hölmöillyt ja hän on joutunut niistä kärsimään tahtomattaa mutta minä rakastan... Joo rakkaus ei voita maailman esteitä eikä sen  tarvitsekkaan mutta minä halöuan voittaa esteet edessäni ja saada hänet luottamaan minuun niin kuin minä häneen... Hän on minun satamani jonne luotan tuoda laivani myrskylläkin... Tiedän ettei hän ole ihan tunteeton, hän vain pelkää ettei saa kuin paskaa niskaansa kanssani...argh