Tiedättekö sen tunteen kun koko elämä menee silmiesi ohitse ja olet vain sivusta seuraajana...? Tiedättekö sen tunteen kun kaikki asiasi ovat hyvin mutta silti koko aika pelkäät että joku tulee kohta ja romuttavat koko pakan... mie rakastan miestäni ylikaiken mut muut miehet vois tajuta sen etten minä halua ketään muuta... en vaikka naamasi olisi millainen tahansa.. mie haluun pysyä tässä enkä kaipaa ongelmia... en jaksa jokaista miestä heittää estoille vaan toivoisin et jokainen tajuisi etten minä halua sooloilla... mieheni on vaikea mutta silti olen rakastanut häntä 10v ja tulen rakastamaan jatkossakin... kukaan muu tässä maailmassa ei tuo sitä hyvää oloa minkä mieheni tuo minulle tukiessaan ja kuunnellessaan kuinka huudan ja raivoan.. en ole maailman helpoin kumppani mut silti mieheni seisoo rinnallani tässä maailmassa ja kohtaamme yhdessä maailman myrskyt... elämämme ei ole yhtä ruusuilla tanssimista mutta silti koemme että nämä myrskyt jaksamme painaa yhdessä läpi.... Myö ollaan erikseen voimattomia mutta yhdessä voittamattomia... että semmosta... mut nyt.... lätkää kattomaan ;)