Nää yöt ei anna armoa ja nyt mietin hirveästi et miten tästä tuli taas tämmöstä... Asiat jotenkin taas stressaa ja täl hetkel ois parasta olla kotoan kynttilöiden palaessa lähistöllä. Nautin viime yönä rauhallisesta musiikista ja mietin kovasti kaikkea tai oikeastaan en miettinyt mitään. Toisaalta tuntuu että olen joku palvelija ja siks välil löydän itseni halaamasta muita. Ei kai sitä voi oottaa mitn luksusta enään... uutuuden viehätys on kadonnut johonkin ja arki on astunut elämääni. enään ei ole semmoista tunnetta et ois perhosia vatsassa ja jotenkin toisaalta toivoisin et elämääni tulis ihan uusi ihminen vaikka toisaalta voishan Pöpönkin kans tehdä arjesta juhlaa mut nää päivät kuluu jotenkin samaan tapaan eteenpäin päivästä toiseen. En tiedä jotenkin mietin isääkin. Näin lehmän tänään ja isän sisko joka on sylikummini sanoi et isä on ihan samanlainen ku miekin. kyl isäkin yritti peittää heikkoudet nahkaliivien ja känniörinöiden taakse. tekisi mieli edes kerran vielä kysellä isältä asioita mut tiedän ettei se enään oo mahdollista ja tuskin isäl ois kiinnostusta miu ihmisisuhde koukeroihin ees puuttua. Härregood jotenkin mietin hirveest sitäkin et mitä ihmiset ajattelee ku ekana näkevät minut.. Eilen sain eksän kaverilta kuulla olevani pirteä ilmestys vaikka nähtiin vaan 1min torin kulmalla. Ehkä tää on min tapa tuoda ajatuksiani julki ja sitä et miul on hyvä olla et siks pukeudun värikkäisiin vaatteisiin ja toisaalta mielikin on virkeä... En mie tiedä jotenkin sitä vaan kaipaa piristystä ja siks väreist tykkään. Outoa. joku jos ois nähnyt miut vuos sitten ois varmaan sanon et Joccu sie et varmaan ikinä tost nouse. näkisittepä epäilijät nyt... mie olen oikeesti saavuttan elämässäni kaiken mitä vuoden aikana voi löytää. Mie olen ikuisest kiitollinen tukijoilleni jotka jaksavat min romahduksia mut sit niitäkin hetkiä ku tuun ovest ulos ja nauran aidosti ollen onnellinen. En tiedä jotenkin sitä välil ku peiliin katon tulee semmoinen olo et oonks mie tosissani siinä... Eilen vein taas pari kirjettä postiin muurien sisäpuolelle meneväksi. Niitäkin ihmisiä mietin tosi paljon vaikka tiedän et he pärjäävät. Hein silmis kuitenkin sain olla aito oma itseni toisin toisaalta ku tääl siviilis jossa en tiedä kelle uskallan näyttää mitä oikeasti olen. mutta se on sellaista. Meniskhää röökille ja sit voiskin miettiä hiukan lisää teille jotain kerrottavaa. hmm.... 

Mietin tossa et jos jossain kohtaa retkahdankin juomaan ja koko korttipakka sortuu nii mitäs sit? En toisaalta luota itseeni vaikka luotankin kauheasti. Jätin antabuksenkin jo 3vk sitten pois ja en ole ku kerran täs kolmen viikon aikana miettinyt juomista mutta sekin ajatus on jäänyt sitten taka-alalle ku tuli muuta tekemistä. En tiedä jotenkin elämäni ei ole kyl yhtään parantun vaikka juomisen jätin mut toisaalta ei miu elämään sovi se viinal läträäminen. En tiedä mikä täs taas on mut viina on viisasten juoma ja mie en kyl oo ikinä pitänyt itseäni viisaana. Ja viinan kanssa miusta tulee ihme rähisiä jota en todellakaan halua olla. Olen kaatunut elämän kuopissa toisaalta ja haudannut monet haaveet mut toisaalta mie oon noussut monesti ja laittanut "laastarin polveen" ja jatkanut matkaa uusin voimin. Henkisesti mun kipukynnys on erittäin suuri vaikka toisaalta välil vois piristää ilmaa kunnon tappelu mut ehkä juuri sen puuttuessa sodin sisälläni yksin enkä muiden kanssa.  Kävin alhaalla pari vuotta sit ja nyt toisaalta tuntuu että olen matkalla vuoren huipulle vaikka pelottaa. en ole täydellinen vaikka moni luulee että asiani ovat hyvin mutta ehkä se on juuri sitä etten halua kauheesti kertoa asioistani/tunteistani muille ihmisille koska ketä oikeesti kiinnostaa mitä mulle kuuluu?  En stna tiedä,.... nyt käyn siel röökil....Ajatus karkas johonkin enkä tiedä mitä teille kirjoittais mut toisaalt miu elämäs ei tapahdu oikein mitn vaikka haluisin et tapahtuis enemmän. Kävin makkaris ja mietin ääneen et lanka karkas... Tuijotan noit tatskoi ja kuuntelen Kaija Koon kylmät kyyneleet biisiä ja mietin mielessäni et mitä Pöpö miust haluu. Ja sitä mietin kovasti et rakastanko itseäni tämmöisenä kuin olen vai onko joku juttu mitä voisin itsessäni parantaa. En tiedä. toisaalta kadotin 2010 miun elämän ilon jonka olen saanut takas kyl mut olenko tosissani. Mulla oli 2009 kaikki mitä toivoin ja täydellinen perhe elämä. Peikko syntyi sinä vuonna ja kaikki oli oikeesti hyvin. rakastan elämääni silloin ja rakastan elämääni nyt. noita välivuosia en kyl rakasta koska meni kovaa ja korkealta. Kaikki varmaan ajattelee että tein rikoksia huvikseni mutta ei se ollu niin. Niihin jäin koukkuun ja elämä oli "helpompaa" kun oli rahaa vaikka se ei ollu laillista rahaa mut nykyään en kyl ees harkitsisi moisia huijauksia. En vaikka se olis viimeinen tekoni. Jotenkin oppin niistäkin kauheasti vaikka moni kotkassa jne ajattelee ettei vanha koira opi uusia temppuja niin kyl tää koira ainakin oppiii ja haluaakin oppia. Välil mietin et millaista elämäni olisi nyt jos Pöpöä ei olis elämässäni. Olisin varmaan istumassa elinkautista  mutta toisaalta elämäni ois varmaan paljon vapaampaa jos ei ois rajotuksia. nyt saa riittää tää kirjoittelu.  jos ottais hörpyn limust ja menis lueskelee..? Oiskohan siin ideaa?