Luottamus pula vaivaa... Ei Pöpöä kohtaan vaan itseäni... Pitäis uskoa siihen mitä teen ja mitä haluan tehdä... Pöpö ei ole pitkään aikaan antanut epäilyille ajatustakaan.... se on jotenkin muuttun.. mie sille antaisin rahaa et menis baariin jne alkais elää mut ei.. Kotona viihtyy vaikka tää tuntuu miust tosi pahalle et toinen viihtyy miu kanssa.. en haluis olla rajoittava tekijä mut en mie voi sitä elämään pakottaakaan.. Toisaalta mie kyl nautin täst et se viihtyy kanssani mut toisaalt tuntuu et kuluttaa ns parhaat vuotensa min seurassa... En minä halua et vanhana miettii mitä jäi tekemättä... Toisaalta taas mietin onko tuo min kans samas vanhusten talossa.. Yhteisessä kiikkutuolissa :) Hassu ajatella mut...  Jotenkin sitä miettii onko meidät todellakin tarkoitettu olee näin mut toisaalt tää on helppoa koska min ei tarvi selitellä tuolle ajatuksiani ja silti se ymmärtää mitä tarkoitan ja mikä ahdistaa milloinkin... outoa... henkinen yhteys löyty jo 10v sit mut yritettiin molemmat varmaan juosta sitä tunnetta karkuun vuosia enkä tiedä vieläkään oikein et ollaanko maalissa vaikka toisaalt maali on varmaan siin kohtaa ku jompikumpi meist kuolee eikä jatketa yhdessä tätä matkaa tms... outoa... eikö?