Olin onnellinen, mitä sä oikein luulit?

Sait minut nauramaan.

En tarvinnut päihteitä, en minkäänlaista.

Kaipasin vain sinut rinnalleni kulkemaan.

En kaivannut säätämisiäni.

Kaipasin vaan sinun tukevaa olkäpäätä.

Ikävöin seuraasi iltaisin kun vartija oven sulkee.

Mietin mietitköhän sinä koskaan enää minua?

Tuntuu kipeälle ajatella että joku muu kuuntelee kännistä avautumistasi ja lohduttaa kun itket herkän musiikin soidessa.

En osaa ajatella että unohtaisit minut kokonaan.

Olet yksi niistä harvoista johon luotin.

Jos nyt olisi puhelin soittaisin sinulle.

On ikävä ääntäsi.

On ikävä jopa riitelyä kanssasi.

Kaipaan hymyäsi.

Neuvoit minua tekemään järkeviä valintoja ja minä kuuntelin ymmärtämättä, nyt ymmärrän!

Onko liian myöhäistä minun muuttua? 

Voikun voisin kysyä sinulta apua tähän.

Tiedän ettei meitä ole ei enään.

Ei ole ollut vuosiin kuin kaksi erillaista ystävää jotka viihtyivät toistensa seurassa.

Näimme vain kun molemmat tahtoivat mutta salaisesti kaukana muiden katseilta.

Elämä jatkuu ja nyt on kaipaus minun kiusana. 

KIITOS KAIKKEA JA ANTEEKSI KAIKESTA!!!