hei.

Herään joka aamu hengenahdistukseen ja pelkoon että onko tämä viimeinen päivä kun minulla koti jonne voin paeta, jossa voin olla  oma itseni ilman että kukaan kieltää. Eilen aamulla kuitenkaan ei ollut kuin hemmetin pahat viekkarit joiden aikana tuntu et tärisee jne ja en herännyt edes kotona. Olin kylässä ihmeellisessä paikassa jossa en koskaan ajatellut herääväni ikinä. Noh kerta se on ensimmäinenkin ja toisaalta jotenkin sain ihmisestä ihan erillaisen kuvan mitä muulloin. Sen kanssa oli helppo toisaalta jutella ja se oli paljon rennompi ku isommassa porukassa. Toisaalta en sais hehkuttaa ihmistä koska se on kaveri ja  mein välil on vaan tunteetonta hauskanpitoa ilman sitoumuksia, ja min sydän kuuluuu kuitenkin ihmisille jonka itse työnsin läheltäni omaa typeryyttäni tai noh typeryyttä(kö) suojella ihmistä ongelmilta. Hän ei sitä oikein tajua kuvittelee et teen tän kaiken tahallani jne oon katkera "eromme" jälkeen. Ei halua kuunnella ettei tässä ole siitä tod kyse vaan siitä et mie rakastan liikaa ja toisaalta mie muutan pian täält pois "erämaa mökkiin ;)" niin mieluummin otan vihat niskaani vaikka se pahalle tuntuukin et toinen vihaa eikä edes morjesta jos jossain näemme, mut elämä on. Mitä sitä rakkauden eteen ei tekisi vaikka itseen sattuisi mutta kuhan toiseen ei satu? Tai no mistä mie tiiän miten paljon siihen sattuu tää kaikki vaikka esittää ettei vittuukaan kiinnosta?  Laitoin Naaralle kirjettäkin menemään kerroin ihmiselle josta tyksin ku hullu puuro kaiken mitä tunnen ja mitä tapahtu kotkassa. Kerroin jopa sen että minen tahdo sen kanssa elämää elää mut kavereita voidaan olla jos se mahd. saa nähä vastaako toi mies mut se nyt täs ei oo pääasia vaan se et mie tod alan olee hajomis pisteessä tän ikävän kanssa tota yhtä kohtaan. Yritin eilen sen kaverin kautta laittaa sille terveisii mut ei sen kaveri halun niitä kertoa koska toi ihminen kieltän meit olee tekemisis :( mut ei siin nyt istun tässä sohvalla ja hörpin kahvia, klo on noin 03.13 ja minuu ei väsytä ei sitten yhtään. ajatukset ihan sekaisin :( tekis mieli mennä tonne pihalle huutaa ja raivoo... paiskoa tavaroita, heittää bensaa niskaani ja sytyttää tuli tikku mut onko kukaan ihminen sen arvoinen vaikka kuinka rakastaisin?  Ollaan ton kanssa koettu paljon ja oisin toivon meille yhteistä elämää mutta polut veivät erisuuntiin. Mie täs se pahis oon meist. rupesin isän kuoleman jälkeen vetää päihteit oikee urakal ja samal menetin kaiken ja sit ku vihdoinkin sain kaikki palaset kohdalleen niin johan se yläkerran ukko poltti asuntonsa ja kaikki lähti taas käpäläst.. ei kauheest muiden tunteet kiinnostan kuhan oma pää oli sekaisin ja paha olo unohdettu. Sitä on vaikea selittää kellee ku kaikki hokee: itsestähän toi on kiinni ei muista. Ei se vaan oo niin :( Ei mustakaan oo kiva olla tämmöin päihde ongelmainen paska mut pitäis opetella puhuu mut tuntuu et ku yritän nii kaikki sanoo: älä valita. yritä siin sit kertoa mikä vaivaa jne. noh joo se on nykymaailmaa kysytään mitä kuuluu ja vastaus pitäis olla tyyliin: hyvää vain kuinkas itselles? :/ noh joo asiasta kukkaruukkuun: ystävän äiti kuoli tossa ja nyt pitäis jaksaa olla senkin tukena koska olihan sekin mun tukena kun min isä kuoli. ja on muutenkin miulle ku sisko jonka kanssa ollaan koettu paljon yhdessä. Niin pahaa kuin hyvääkin ja silti vuosi vuodelta jaksetaan toisiamme vaikka kaikki ihmettelee et miks ?  En oikee tiiä ees itsekkään miks kestän mut pakkohan siin on jtn olla et kestämme toisemme. mut nyt lisää kahvia jatkan sit ;)  tai noh ehkä tässä oli kaikki mitä täl kertaa oli sydämel ;)