En oo pitkään aikaan kirjoittan tänne oikeen mitn mut en mie oikee tiiä jotenkin kaikki menny aika vauhdilla mut kuitenkin... yritin päiviä ja viikkoja vältellä ihmist jonka kans eilen sain tilaisuuden puhua tai noh en mie tiiä ymmärskhää mitn mut kuitenkin iloisena läks... ehkä hänkin ymmärtää miuta vaikka toisaalta en ois ees ajatella et mein pitäis viel joskus puhua... Olin keren jo unohtaa koko tyypin mut silti jotenkin ahdistava kokemus sanoa ääneen: anteeks tai siis olen pahoillani. En mie ole mielestäni mitenkään parhain ihminen mut jotenkin anteeksi pyyntö silmiä katsomalla teki pahaa vaikka toisaalta helpotti... En mie tiedä mut jotenkin kaikki taas on ees hitusen parempaa... mie en vaan ymmärrä ihmisii jotka ei tajua ku mokaa et pitää pyytää anteeks... toisaalta mie en ole kyl ite mikn paras aiheesta sanomaan... huoh... noh nyt voin keskittyä tähän "täydelliseen" suhteeseeni... tälleen min on kai hyvä olla... tuo mies ei ainakaan vaadi multa mitn. ja siis ihan kivaa meil on vaikka aika arkistahan tää on.... mut joo jos menis vaikka unille?