Avasit silmäni näin myöhään mutta toisaalta parempi myöhään ku ei milloinkaan.

En kuuntele enään haukkumistasi ja äijäilyäsi.

En valheitasi ilman että peräännyn vaikka päästit miut lähelle.

Olit minulle elämäni yks tärkeimmistä ystävistä vaikka valehtelit.

Sinä autoit minua kun oli vaikeaa.

Katsoit kun itkin ja lohdutit vaikka taisit tietää että valehtelet minulle ihmiselle joka muutti elämäänsä sinunkin takia.

Loit minulle sääliviä katseita joiden luulin olevan ystävyyttä ihmeellistä.

Olit ainoita joihin luotin mutta nyt mietin kannattiko koska totuus tuli minunkin korviini.

Sinä arvioit minun käytöstäni vaikka itsellesikin olisi petrattavaa.

Onneksi voin hyvillä miellillä työntää sinut läheltäni ja sanoa pärjääväni vilman sinuakin.

Luotan itseeni ja tiedän pärjääväni ilman tukeasi vaikka vaikeaa se onkin.

Opetit minulle paljon.

Opetit ettei sinisilmäisyys kannata.

Hoit ettet halua seurustella vaikka tajusin sen aikoja sitten.

Ihmettelin asiaa miksi hoit mutta nyt tajuan että sekin oli keinosi saada minut pidettyä nyörissä.

Olinhan kiltti ja sinisilmäinen hölmö joka luuli kanssasi että olet ystävä ja tukija.

En voi kun jatkaa matkaani yksin ja hymyillä voittajana vielä joku päivä.

Onneksi tajusin totuuden selvänä enkä kännissä koska nyt käsittelen asian eritavalla itseni kanssa.

Uskon että vielä yrität valheilla turruttaa mieleni mutta kun en päästä sinua lähelleni niin en satuta enempää itseäni.

Luulin että olet erillainen kuin muut mutta olet pahempi.

Kiedoit minut heikkona hetkenä sormesi ympärille ja teit luottamuksen eteen töitä koska tiesit etten luota kehenkään.

Nyt tajuan että sinä olit se pahin maailmassani.

Sinä joka antoi minulle pojan.

Sinä jonka olkapäähän nojasin itkien.

Sinä joka hautasit isäni kanssani.

Sinä joka odotit kun linnasta pääsin.

Sinä johon uskaltauduin rakastua ja johon annoin luvan luottaa heikkona hetkenä.

Petit luottamukseni pahemmin kuin kukaan maailmassa enkä tiedä voinko jälkeesi luottaa kehenkään?